ILMAJOEN POJILLE / Klemm 25 D / OH-ILL / 29.03.2021 / Esa Passila

Suppea historiikki otsikon koneesta siltä osin kun siitä varmuudella tiedän.

”Törmäsin” koneeseen kesällä 1962, ollessani ”kersuna” Ilmasotakoulussa Kauhavalla. Lensin sillä silloin mm. tyyppikoululennon, sotalentäjä Carl Bruunin opastamana. Työ- ja kurssikaverina oli silloin monitoimimies Kaarlo ”Kalle” Rajala. Hän oli jonkinlainen ”sutenööri” lentokonemyyjä Harald Oskar Tandefeltille. Kallen lähempi toimenkuva siihen suuntaan ei minulle koskaan selvinnyt. Kalle haali silloisesta Ilmasotakoulun kersuporukasta (kaikki olivat mekaanikoita) sellaisen noin kymmenen miehen porukan ja myi heille idean : ostetaan Tandelta Klemmi ja lennetään sillä A2-kurssi. Hän tarjosi osakkuutta myös minulle ja veljelleni Markulle. Meillä oli kuitenkin Viima lentokuntoisena Kauhavalla, joten emme kiinnostuneet. Muutenkin hommassa haiskahti lievä sauhu ! Kollegat innostuivat ja ostivat koneen Tandelta. Kalle liukeni pois porukasta. Kone piti olla juuri peruskorjattu, nokalla alkuperäinen Hirth moottori ja kaupan mukana tarjottiin lisäksi käytettyä Hirth`in ”varamoottoria”.

Kone tuli siis Kauhavalle syksyllä 1962 ja ”varamoottori” mukana. Varamoottori oli ollut Bucker Jungmannissa, joka oli mennyt syöksykierteessä perunapeltoon Malmin lähellä. Imusarjat olivat vieläkin täynnä multaa ja perunoita, jne! Kuitenkin pojat puhalsivat pystyyn A2-kurssin juuri perustetun Ilmasotakoulun Lentokerhon nimissä. Opettajiahan oli Ilmasotakoulussa ”pilvin pimein”. Touhu eteni nihkeästi. He eivät saaneet Ilmasotakoulusta hallipaikkaa. Hallit olivat täynnä Safireja ja Fougia. Saattoi olla muitakin syitä. Kone lojui ”Pohjolan liikenteen hallissa” ja seuraukset alkoivat näkyä. Kesällä 1963 kone ei läpäissyt katsastusta. Siipivanereiden liimasaumat liukenivat kosteudesta ja vanerit repsottivat. Taisi olla muitakin syitä. Poikien kurssi oli kesken ja kone lentokiellossa. Syyskuussa 1963 pojat ottivat yhteyden minuun ja pyysivät Viimaani lainaksi, jotta saisivat kurssin loppuun. Sovimme niin ja Antero Öörni ja Veijo Hänninen lensivät kurssinsa loppuun. Muilta se jäi kesken. Pojat purkivat Klemmin siivet irti ja saivat sen johonkin sisäsäilöön Kauhavalla. En tiedä tarkkaan, koska olin syksystä 1963 lähtien Turun Tekussa.

Keväällä 1965 Autolavan johtaja Mikko Terho osti Helsingin Ilmailuyhdistykseltä Klemm 25 D koneen OH-ILL. Siinäkin olivat sormeni pelissä aika lailla. Suosittelin Mikolle koneen ostoa. Hankimme siihen uudelleen rakennus luvan, jossa luvassa minä olin ilmailuhallinnon valtuuttama lentokelpoisuus valvoja. Kun siinä projektissa tarvittiin (ehkä) ”varaosia” ja olin kuullut Kauhavalta OH-ILI:n kohtalon, kehotin Mikkoa ostamaan sen. Olin siinä ”välikätenä”. OH-ILL:n juttu on siitä eteenpäin sitten eri asia. Paitsi kun Tähtisen Weksi teki myöhemmin sillä sivuluisulaskun maahan saakka, meni teline. OH-ILI:stä otettiin niitä osia.

Mikko myi OH-ILI:n sittemmin, muistaakseni 60-luvun lopulla Naantaliin, ns. Kultaisen Auringon Shell huoltoaseman johtajalle. Nimi on unohtunut. Hintaa en tiedä. Kone meni sinne käyvän moottorin kera, plus aikaisemmin mainittu ”varamoottori” mukana. Kone asetettiin pukille huoltoaseman pihalle. Joku saksalainen ilmailuturisti oli nähnyt sen lomamatkallaan Suomessa. Tietenkin hän kurvasi huoltoasemalle ja kysyi ostaa sen. Omistaja ei myynyt konetta, mutta oli maininnut, että ”voin myydä moottorit”. Näin menivät Hirth`it sen tein Saksaan. Moottorien mentyä Saksaan, veisteli huoltamon isäntä siihen halosta potkurin näköisen ! Tämä on tapahtunut joskus 60-70-lukujen vaihteessa.

Kone tietenkin lahosi ulkoilmassa ja alkoi olla ”ei-edustava” huoltamon pihassa. Omistaja siirsi sen omakotitalonsa puutarhaan odottamaan ”vanhuuden päiviä”. Päivämäärä ei ole tiedossa. Lienee ollut vuodenvaihde 1975-76. Kesällä 1978 Terhon Mikko soitti minulle ja tyylinsä mukaisesti kysyi : ”haluatko lentokoneen” ? Häkellyksen keskellä sain kysyttyä mistä on kysymys. Hän kertoi, että em.Naantalin Shellin huoltoaseman hoitaja oli soittanut hänelle, että ”akan määräyksestä koneromun on häivyttävä puutarhasta, tai se lähtee kaatopaikalle” ! Olin ostanut pari vuotta aikaisemmin pikkufarmin Oripäästä. Olihan siellä tilaa yhdelle Klemmille. Soitin pitkäaikaiselle ”apumekaanikolleni, Juhosen Pentille. Tuletko avuksi pelastamaan Klemmi ? Lupasi tulla. Niin haimme Turun Lentokerhon pitkän kaksipaikkaisten pursikoneiden avonaisen kuljetusperävaunun ja ajoimme bensanmyyjän omakotitalolle. Nostelimme Klemmin osia kärryyn. Kun tuli siipien vuoro, nostimme niitä kärjistä. Salko katkesi. Siivet olivat täysin lahot. Saattelimme Klemmin farminavettani ylisille. Siellä se lepäsi onnellisena kevääseen 1983 saakka. Silloin Ilmajoen ex-eläinlääkäri Aulis Manninen soitti. Hän oli kuullut veljeltäni Markulta, että minulla on Klemmin ”raato”. Hän oli kiinnostunut sen uudelleen rakentamisesta ja kyseli myisinkö sen. No, sanoin että ”kyllähän voisin sen myydä, mutta kun on maailman harvinaisuus, on se kalliin puoleinen”. Hetken hiljaisuus puhelimessa, kunnes kysyi, paljonko se sitten maksaa ? No, ”kun olet ammattimainen pirtun käyttäjä, niin se maksaa litran pullon 96-volttista pirtua”. Tehtiin kaupat. Kauppahintakin tuli sitten joskus.

Aulis tuli sitten hakemaan koneen jäännöksiä poikansa Laurin kanssa maaliskuussa 1983. Kauppakirja tehtiin Laurin nimiin 13 pv. maaliskuuta 1983. He hakivat ilmailulaitokselta rakennusluvan, jossa valvojaksi tuli veljeni Markku. Kun veljeni menehtyi keuhkosyöpään keväällä 2001, ja oli siirretty varjolaivueeseen, pyysi Aulis minua projektin valvojaksi, johon tietenkin lupauduin. Sitten äkillinen sairaus vei Auliksen samaan varjolaivueeseen. Lauri soitti minulle ja kysyi neuvoa, miten koneen kanssa olisi meneteltävä. Kysyi samalla, josko minä ostaisin sen. En ollut halukas, koska oman Viiman (OH-VIF) uudelleen rakennus oli menossa ja vei kaiken ajan ja ”museoilmailurahat”.

Kone siirtyi Ilmajoelle, jossa se valmistuu osaavissa käsissä ilmeisen pian lentokuntoon. Näin on pelastettu taas yksi maailman harvinaisuus jälkipolville. Näitä pelastajia on Suomessa surkuteltavan vähän ja niitäkin pidetään, ainakin joissain piireissä, vähän höyrähtäneinä. Minua tietysti kymmenkertaisena hulluna, koska olen pelastanut jälkipolville kymmenen historiallista lentokonetta, joista kuusi on jo lentämässä ja seitsemäs lentää ensi kesänä ja sitten kahdeksas lentävä on OH-ILI.

Mynämäellä maaliskuun 29. pnä. 2021

Esa Passila, ilmailuins., lentokapt.

Liitteenä kolme kuvaa otsikon koneesta.